Vietä ihana hääjuhla Tapiolasssa!

Romanttista puutalotunnelmaa vain noin 3 kilometriä Tampereen keskustasta. Meillä on vielä muutamia vapaita viikonloppuja vuodelle 2026 ja hääkautta 2027 myydään parhaillaan. 😍

Sijantimme Kaupin kampuksen ja Hakametsän jäähallin läheisyydessä on keskeinen moniin vihkipaikkoihin nähden – esimerkiksi Messukylän kirkosta, Aleksanterin kirkosta ja Finlaysonin kirkosta pääsee meille suoraan julkisilla. Meidän  salista löytyy myös ihana juhlakaari paikan päällä tapahtuvaa vihkimistä tai valojen lausumista varten.

Tiloihimme voi tuoda omat juomat ja minkä tahansa pitopalvelun herkut – toki suosittelemme mielellään myös hyviä cateringeja! Pihastamme löytyy maksuttomia parkkipaikkoja vieraille ja taksimatka keskustan hotelleihinkaan ei ole kuin muutaman minuutin.

 

Juhlatalo Tapiola

Tule tutustumaan tiloihimme!

Järjestämme su 26.4.2026 hääparien päivän, jossa esittelemme tilaa sitä hääpaikakseen harkitseville. Esillä on muutamia esimerkkikattauksia sekä kahvia ja teetä. Voit varata maksuttoman paikan hääparien päivään alta. Voit ottaa mukaasi myös muita hääseurueen jäseniä.

Juuri teidän näköinen juhla

Juhlasalimme soveltuu parhaiten noin 80-120 henkilön hääjuhliin, mutta meillä järjestetään myös tästä pienempiä ja suurempia tilaisuuksia. Voit tutustua ennakkoon esimerkkipöytäkarttoihin, joiden avulla suunnitella häiden istumajärjestystä, tai katsoa tarkemmat tiedot pöytien määrästä ja koosta täältä. Meiltä löytyy myös runsaasti erilaisia maljakoita, valoja, led-kynttilöitä ja muita koristeita, joita voit lainata ilmaiseksi koristekaapistamme.

Hääjuhlia varten suosittelemme koko viikonlopun pakettia, jolla Tapiola on käytössänne pe klo 10 – su klo 12. Koko viikonlopun hinta on 1450€. Voit ostaa lisäpalveluna pöytien ja tuolien järjestelyn saliin, tuolinhuppuja, värivalot tai loppusiivouksen. Lue tarkemmat tiedot hinnastostamme.

Esteetön juhlatila

Meiltä löytyy tukeva ramppi takaovelta ja juhlakerroksesta erillinen sukupuolineutraali ja esteetön wc-tila lastenhoitotarvikkeilla varustettuna. Voit lukea tarkat esteettömyystiedot täältä.

Sujuva saapuminen

Meille pääsee jopa ratikalla! Lisäksi pihasta löytyy ilmaiset pysäköintipaikat 30:lle vieraalle. Unohda bussikuljetuksista huolehtiminen, vieraat pääsevät saapumaan meille kätevästi monella eri kulkuvälineellä.

Se kuuluu hintaan!

Meillä vuokrahintaan kuuluu 120 hlö astiasto, puheäänentoisto, bilekaiutin, hääkaari, salin keijuvalot ja paljon muuta! Voit myös lainata koristeita ja maljakoita koristekaapistamme

Käytössäsi koko juhlatalo

Juhlatalo Tapiola sijaitsee idyllisellä Kissanmaan omakotitaloalueella. Juhlavarauksissa talo on omassa käytössänne viikonlopun ajan.

180m2 sali, 60m2 sisääntuloaula, 80m2 kahvio- ja keittiötila, isot wc-tilat sekä erillinen pukeutumishuone ovat kokonaan juhlaseurueenne käytössä. Esiintyjille meiltä löytyy erillinen takahuone ja lavallamme on vuosien varrella soittanut tunnettujakin bändejä!

Ilmaisella tutustumiskerralla voit rauhassa miettiä ja mittailla, mihin juhlissanne tulisi mimosabuffet, vessakori tai valokuvausseinä. 

Juhlatalo Tapiola varauskalenteri

Katso varauskalenteristamme tiedot vapaista ja varatuista päivistä. Lähetä meille sähköpostilla varauspyyntö info (a) juhlatalotapiola.fi. Kerro viestissä toivomasi päivämäärät ja kellonajat sekä hieman lisätietoa tapahtuman luonteesta. Voit lukea tilojen varustelusta sekä hinnoista jo etukäteen sivuiltamme.

Varauskalenteri näyttää eri väreillä salia (beige), kahviota (turkoosi) sekä koko taloa (violetti) koskevat varaukset ja lisäksi voit aina kysyä meiltä vahvistusta! Näet tarkemmat tiedot ajankohdista sekä vapaista ja varatuista tiloista, kun vaihdat kuukausinäkymästä viikkonäkymään.

Katso Instagramistamme lisää kuvia tiloista!